Ohjeita Ponihulinoiden naamiaisiin ja agilityyn osallistuville

22.9.2022

Olemme saaneet pukukisaan ja agilityyn hienon määrän osallistujia. ??Aikataulu on tiivis, joten olethan ajoisa paikalla!

Naamiaiset

Ponien naamisaisasukisassa kaikki osallistujat ovat kehässä yhtä aikaa. Kukin poni esitellään erikseen yleisölle ja tuomaristolle (täytä kyselylomake!). Kaikki osallistujat palkitaan. Kolme parasta saavat erikoispalkinnot. Naamiaisasu tulee olla sekä ponilla että esittäjällä. Esittäjällä on kypäräpakko.

Agility

Agilityluokassa suoritetaan ratapiirroksen mukainen rata ennalta ilmoitetussa lähtöjärjestyksessä. Rataan kuuluu mm. pujottelua, tarkkuustehtäviä ym. Aqilityrata suoritetaan taitoarvostelulla, eli tuomaristo pisteyttää suoritukset. Kaikki osallistujat palkitaan. Kolme parasta saavat erikoispalkinnot.

Jokainen suorittaa radan vuorollaan taluttaen. Muut ponit odottavat sen ajan odotusalueella. Lähtöjärjestys on näkyvillä kentän laidalla, tapahtuman Facebook sivulla sekä Varsan kotisivuilla viimeistään perjantaina. Rataan pääsee tutustumaan 15min ennen kisaa. Esittäjällä on kypäräpakko.

Sekä agilityssä että naamiaisissa avustajan käyttö sallittu.

Hevosautot pysäköidään kentän päätyyn. Paikalla opastus.

Tervetuloa!